Kävin hakemassa Adastran studiovehkeet Jarin kissaluolasta aamulla. Alun perin minulla oli koko päiväksi muuta menoa, mutta soittamisen polte vei kaikesta voiton. Tungettuani kaikki piuhat oikeisiin paikkoihin ja valmistellessani Cubasea hetken, aloin säätelemään kitaraani. Koska meille kelpaa vain huippulaatu, päätin käyttää jälleen kustomoitua Ibanez RG3020FMT:ni. Säätelin kitaran tallaa ja intonaatiota vartin ajan, jottei lopputulos olisi hirvittävän epävireinen. Lämmittelin hetken ajan ja kuuntelin Jarin jälkeä Rip-Cord-Rockissa. Biisi iski niin täysiä minuun, että lähdin heti pumppaamaan riffejä kehiin. Soittointo ei laantunut aivan hetkeen. Noin viiden tunnin jälkeen minulla oli hyvät rytmikitararaidat neljään kappaleeseen. Myöhemmin kuunneltuna niistä löytynee varmasti jotain hiottavaa, mutta pohjat ovat hyvät. Koska käytämme Reamp-tekniikkaa nauhoituksissamme –kuten edelliselläkin kerralla, voin periaatteessa nauhoittaa kerrostaloasunnossa vaikka keskellä yötä kitaroita.
Noin neljän maissa jouduin keskeyttämään nauhoitukset tilapäisesti. Kävimme siivoamassa ja akustoimassa Vauramon ja Siikamäen kanssa uuden tulevan treeniksemme. Välissä söin Vauramon kanssa vatsan täyteen roskaruokaa varmistaakseni soiton hyvän laadun. Santtu tuli vielä natsiupseerin elkein kuuntelemaan minun ja Jarin tuloksia kotiini. Hyväksyttyään materiaalin pääsin jatkamaan heti soittamista. En muista milloin olisin ollut näin itsevarma, innostunut ja tehokas nauhoittamaan musiikkia. Vedin kello yhteen mennessä yöllä kaikkien seitsemän biisin rytmikitarat nauhalle. Olin nälkäinen, väsynyt ja suhteellisen tyytyväinen itseeni. Ehkä talven aikana nauhoitetut shredding-biisit olivat rutinoittaneet minua studiotyöskentelyyn.
-Olli "DaGangBang" Anttila
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti