Korjauksia ja lisää korjauksia
No eihän me nyt helvetti soikoon taaskaan oltu tyytyväisiä. Soitimme 7 biisiä pienelle koeyleisölle - ilman vokaaleja tietty. Soiton jälkeen Jussi oli ihan hiilenä omiin osuuksiinsa yhdessä biisissä, joten jouduimme rauhoittelemaan häntä tovin. Tämän jälkeen Jussi ehdotti, että nauhoittaisin yhden akustisen biisin vielä levyksi muuttunutta promoa varten, jonka olin säveltänyt ajat sitten jo.
Seuraavana vapaapäivänä käytin sitten aamun vanhan biisin opetteluun ja nauhoittamiseen. Yllättävän vaikealta tuntui moinen hempeily minulle, mutta sain sen ongelmien jälkeen purkkiin. Laitoin akustisia kitararaitoja muutaman raidan verran nauhalle ja loppuun vielä yhden Clapton-tyyppisen fiilistely-soolon clean-kitaralla. Biisistä tuli mielestäni hieno. Ohjelmoin synat vielä hurisemaan hiljaa pariin kohtaan taustalle ja mielestäni juttu oli valmis. Yksinkertaista ja kaunista.
Parin päivän päästä Sikari-Sakari tuli korjaamaan kanssani muutamia virheitä biiseistä ja kuuntelemaan tämän Adastran uuden aluevalloituksen. Santun mielestä ko. biisi oli ihan jee. Tämän jälkeen Santtu-poika korjasi kahdeksan (!) virheellistä nuottia, jotka olivat hänen ainoat virheensä koko paskassa. Itse korjailin vielä muutamaa rytmiraitaa hieman. Jätin sinne jopa yhden mogan. Se voidaan korjata miksausvaiheessa sitten. Santtu kuvaili videoita korjaussessioistamme.
Videoeditointi on jälleen yksi monitaituri Vauramon taidonnäytteistä. Oh!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
tos videos on toi helmi sivuvaunuäijä! salee simo-santerin faija
VastaaPoista